Tervehdys kaikki Joensuusta!
Muutin 1989 syksyllä Haminasta Joensuuhun opiskelemaan luokanopettajaksi. Pari vuotta meni ihan hyvin opintojen parissa, mutta sitten minut valittiin Joensuun Ylioppilaslehden päätoimittajaksi. Tämä tarkoitti eksymistäni opintopolulta, enkä ole vieläkään löytänyt reittiä tutkintoon. Olen kyllä sittemmin palannut yliopistoihin niin tutkijan kuin viestintäasiantuntijan rooleissa. Joensuustakaan en kyllä ole lähtenyt mihinkään, jos ei puolen vuoden koko perheen keikkaa Glasgow’ssa lasketa. On huonompiakin hommia kuin olla koti-isänä ehkä maailman ystävällisimmässä kaupungissa.
Lehdenteosta ajauduin mainosalalle ja olen niitä hommia tehnyt koko- tai osa-aikaisesti 90-luvun lopulta. Nyt olen osakkaana Tovari-nimisessä mainostoimistossa, jossa teen pari päivää viikossa hommia. Olen 2015 alkaen kirjoittanut ulko- ja turvallisuuspolitikasta vakituisemmin Hesariin, Karjalaiseen ja Ulkopolitiikka-lehteen ja julkaissut yhden kirjankin turvallisuuspolitikasta. Tällä hetkellä kolumnoin aiheesta YLEllä ja Demokraatissa.
Jätän tässä yksityiselämääni liittyvät tiedot varsin yleiselle tasolle, koska olen kypsässä keski-iässä onnistunut hankkimaan ihmisiä, jotka aidosti ja syvästi vihaavat minua. Tämä johtuu osallistumisestani ulkopoliittiseen, disinformaatioon ja ääriajatteluun liittyvään keskusteluun. Jos teette Google-haun nimelläni, niin huomaatte tämän.
Käyn itse asiassa aika paljon puhumassa eri paikoissa informaatiovaikuttamisesta, niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Teen muutenkin kaikenlaisia keikkoja, jotka tavalla tai toisella liittyvät tapahtumiin informaatioympäristössä. Viimeisen parin vuoden aikana tekoälyn kehitys ja sen vaikutukset ovat olleet pinnalla niin yritystoiminnassa kuin muuallakin.
Omakotitalohommien lisäksi harrastan koiran kävelyttämistä podcastien säestyksellä, seurakunnallisia luottamustoimia ja sekalaista kulttuurinkuluttamista. Olin pitkään mukana Ilosaarirockin järjestämisessä ja vähän muissakin tuollaisissa kuvioissa. Jos joku on sattunut näkemään Ulapalla-nimisen dokumentin viimeisestä Tuuliajolla-kiertueesta Kotiteollisuuden, CMX:n ja 51Koodia kanssa, niin minä näyn siellä kiertuemanagerina.
Tämä tapaaminen herättää monenlaisia ajatuksia. Elämä on jo antanut sen verran monta opetusta, että tietää hyvin sen, että emme ole enää nuoria ja kuolemattomia. Vanhempiemme sukupolvi on käynyt vähiin ja oman ikäisiämmekin on poistunut tuonilmaisiin. Kuvaan kuuluu tietysti myös se, että nuorena ihminen näyttää itseltään ja vanhempana suvultaan. Eräänä aamuna minäkin huomasin peilistä katsovan kovasti isävainaan näköisen ukon.
40 vuoden takaisista asioista on muistissa tavallaan paljon ja tavallaan vähän. Ainakin muistikuvat ovat taatusti haalistuneet ja ehkä vääristyneetkin. Niin se ihmisen mieli toimii. Olen varmaan osan teistäkin unohtanut ja loppujenkin kanssa voi olla vaikeuksia tunnistamisessa. Veikkaan kyllä, että näin on teillä muillakin. Ja jos jollakin ei ole, otan kiitollisena vastaan avun muistuttelussa. Mutta lähden siitä oletuksesta, että jos minä en muista kaikkia muita, niin se menee toisinkinpäin ja silloin kannattaa aina esitellä itsensä.
Jännittävää kyllä nähdä, miten elämä on kohdellut meitä mustavalkoiseen Kekkosen Suomeen syntyneitä, jotka ovat eläneet läpi poliittisten muutosten, digitalisaation ja vaurastumisen.
Minut löytää Facebookista nimellä Rysky Riiheläinen (partionimi seurasi minua), Twitteristä (en suostu käyttämään palvelun nykyistä nimeä) @veitera ja Linkkaristakin tietysti. Ottakaa yhteyttä.
Nähdään!
Rysky
PS: kun Japa kysyi, suosikkikappaleeni lukioaikana? Siekkareiden Toiset on luotuja kulkemaan. Soitin sitä Punahärän jukeboksista.
